4. tammikuuta 2017

Sulhassukat


Nämä sukatkin neuloin joululahjaksi. Malli on jälleen kerran kirjasta Sukupolvien silmukat. Kirjassa on mielestäni parasta se, että jokaiseen malliin liittyy oma tarina, niin näihin sukkiinkin. Miehille neulottiin yleensä sukkia harmaasta langasta, mutta sulhasen koreampiin sukkiin käytettiin punaista lankaa varteen, kantapäähän ja kärkeen.


Neuloin sukat Novitan 7 Veljestä -langasta, ja väreiksi valikoitui hiukan tummemmat sävyt kuin kirjan kuvassa. Muuten neuloin sukat aivan ohjeen mukaan. Ylhäällä on leveä resori ja varren sileässä osuudessa kavennukset, joten varret pysyvät varmasti hyvin ylhäällä. Näistä tuli väreiltään oikeastaan aika jouluiset, punaista väriä en usein olekaan miesten sukkiin käyttänyt. Nämä taisivat päästä jo käyttöönkin, toivottavasti osoittautuvat toimiviksi.


 

1 kommentti: