4. maaliskuuta 2017

Appelsiini-kinuskineliöitä ja appelsiinikeksejä

Appelsiineja on nyt syöty ihan sellaisenaan, mutta myös leivonnaiset saivat niistä makua. Jo jonkin aikaa on ollut suunnitelmissa leipoa appelsiini-kinuskineliöitä, mutta muut leivonnaiset ovat aina kiilanneet niiden edelle. Nyt vihdoin saatiin tyttöjen kanssa aikaiseksi niitä valmistaa. Hiihtolomalle oli suunniteltu löhöilypäivä, jolloin oli tarkoitus pysytellä koko päivä sisällä ja puuhata kaikenlaista kivaa yhdessä. Päivään kuului tietysti myös herkuttelua ja siihen nämä neliöt sopivat hyvin.


Valmistus aloitettiin edellisenä iltana, jotta neliöt saisivat jähmettyä jääkaapissa yön yli. Neliöitä varten valmistettiin ensin pohjataikina, joka paistettiin uunissa. Pohjan päälle keitettiin appelsiinikinuski. Pohjan ja kinuskin annettiin jähmettyä jäkaapissa, minkä jälkeen ne kuorrutettiin sulatetulla appelsiinikrokanttisuklaalla. Aikamoista herkkua tästä tulikin, montaa palaa ei pystynyt kerralla syömään. Mutta niin hyvää oli, että pitää ehkä tehdä näitä joskus toistekin. Kinuski jäi aika pehmeäksi, sitä olisi voinut keittää hiukan pidempään. Neliöitä oli aika vaikea leikata, kun pehmeähkön kinuskin alla oli kova pohja ja päällä kovettunut suklaa, mutta hyvin ne kävivät silti kaupaksi.





Jokin aika sitten leivoin myös appelsiinilla maustettuja keksejä. Keksit olivat lopussa ja halusin kokeilla jotain uutta. Löysin ohjeen appelsiinikekseihin, joihin tarvittavat aineet löytyivät kotoa. Keksit maustettiin appelsiininkuorella ja appelsiini maistuikin niissä mukavasti. Kekseistä tuli herkullisen mureita.

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti