19. huhtikuuta 2017

Kahdet muffinssit samalla kuorrutteella

Muffinsseja on nyt tullut leivottua vähän väliä. Niitä on näppärä tehdä, usein ainekset vain sekoitetaan keskenään, eikä vuokaakaan tarvitse voidella. Useimmiten käytän silikonisia muffinssivuokia, mutta välillä myös muffinssipeltiä, jonka syvennyksiin laitan paperiset vuoat. Muffinsseihin on myös hauska kokeilla erilaisia kuorrutteita ja koristeluja.




Pääsiäiseksi leivoin pienillä munilla koristeltuja muffinsseja. Niihin sain käytettyä kaksi tummunutta banaania. Taikinan valmistin yhdistelemällä useampaa ohjetta ja aika meheviä muffinsseista tuli. Päälle tein kuorrutteen tuorejuustosta ja tomusokerista. Käytin rasiallisen Philadelphia-juustoa ja lisäsin tomusokeria, kunnes kuorrutteen koostumus oli sopiva. Pursotin kuorrutteen muffinssien päälle, mutta koostumus olisi saanut olla hiukan paksumpi, jotta pursotus olisi pysynyt paremmin muodossaan. Tuorejuustokuorrute ja banaanimuffinssit osoittautuivat kuitenkin herkulliseksi yhdistelmäksi.




Kuorrutetta tuli niin paljon, että siitä riitti vielä toisiinkin muffinsseihin. Minun oli jo jonkin aikaa tehnyt mieli porkkanakakkua, joten päätin kokeilla sitä muffinssien muodossa. Taikinaksi tein ihan tavallisen, sekoitettavan porkkanakakkutaikinan. Tällä kertaa levitin kuorrutteen muffinssien päälle lusikalla ja ihan kivan näköinen siitä tuli niinkin. Päälle ripottelin hiukan hasselpähkinärouhetta, jota sattui kaapista löytymään.



Nämä muffinssit maistuivat hyvin koko perheelle. Porkkanakakku on kyllä hyvää, näköjään myös muffinssin muodossa. Näitä tulee varmasti tehtyä toistekin.

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti