27. toukokuuta 2017

Kevätkuulumisia pihalta



Pitkään aikaan en olekaan ehtinyt tänne kirjoitella. Kaikki liikenevä aika on kulunut ulkona, sisällä olen hoitanut vain pakolliset hommat. Nyt vihdoin sataa ja on aikaa hoitaa rästiin jääneitä sisähommia.

Hienoa säätä on pitkän kylmyyden jälkeen riittänyt. On ollut ihana seurata, kuinka kaikki on hetkessä ruvennut kasvamaan. Yhtäkkiä kaikkialla onkin aivan vihreää ja kukat puhkeavat yksi toisensa jälkeen kukkaan. Yötkin ovat nyt olleet ihanan lämpimiä, ihan kaikkea ei ole tarvinnut peitellä. Kastelemista on riittänyt kuivuuden takia, nyt onneksi vihdoin sataa. Rikkaruohotkin ovat innostuneet kasvamaan ja kitkemistä on riittänyt. Ulkona on syöty jo muutama aamupalakin, arkena siihen ei harmi kyllä tahdo riittää aikaa.



Raparperi on kasvanut jo aika hyvin, mutta ihan vielä ei pääse piirakkaa leipomaan. Mustaherukka kukkii jo ja syreenissäkin on nuput, vaikka vasta äskenhän siihen tuli lehdet. Kevätkaihonkukka kukkii taas rinteessä ihanan sinisenä. Se on mielestäni yksi ihanimmista kevätkukista. On mukava seurata, kuinka sininen ja vihreä vähitellen voittavat ruskean ja kukinta tuntuu jatkuvan pitkään.




Myös kylmänkukka kuuluu pihan ihanimpiin kevätkukkiin. Se kukkii parhaillaan, tänä vuonna viiden kukan voimin. Ensimmäiset ehtivät jo kuihtua, kun toiset vasta aukeavat.



Tulppaanit eivät ole vielä avanneet nuppujaan yhtä lukuun ottamatta, niitä ei ihme kyllä tänä vuonna syöty. Sen sijaan balkaninvuokoista osa oli kadonnut. Parvitulppaanit kukkivat jo, samoin violetti esikko.




Tomaatintaimet ovat vahvistuneet, kun ovat päässeet ulkoilemaan, kukkanuppujakin niissä jo näkyy. Parissa daaliassakin on jo nuppu, ne ovat kasvaneet nopeasti sen jälkeen, kun laitoin ne multaan. Pelargonit ovat nyt kasvaneet aika hitaasti, mutta eivätköhän ne kohta pääse vauhtiin kerättyään voimia.

Nyt on kyllä tuntunut välillä jo aivan kesältä. Ihana, kun kukkia alkaa olla vähän siellä sun täällä. Jännityksellä seuraan, mikä kukka seuraavaksi avaa nuppujaan. Ja joku käsityökin on pihapuuhien ohella valmistunut, mutta niistä kirjoittelen myöhemmin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti