Näytetään tekstit, joissa on tunniste korit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste korit. Näytä kaikki tekstit

23. marraskuuta 2016

Jouluisia koreja



Viime aikoina joulun väriset langat ovat alkaneet kummasti houkutella. Ja jotain pientä noista punaisista, harmaista ja valkoisista keristä on jo syntynytkin. Viikonloppuna koristesydämiä virkatessani aloin miettiä, kuinkahan sydämen muotoisen korin virkkaaminen onnistuisi. Ja pitihän sitä kokeilla.

Pohjaksi virkkasin samanlaisen sydämen kuin noihin koristesydämiinkin. Kuvion reunoille virkkasin kerroksen kiinteitä silmukoita ja tämän jälkeen yhden kerroksen vain silmukan takareunaan. Siitä lähdin virkkaamaan reunaa ylöspäin muutaman kerroksen verran. Kovin korkeaa reunaa en uskaltanut tehdä, kun pelkäsin muodon häviävän matkan varrella.


Koska sydämestä tuli hyvä, niin pitihän se kokeilla vielä tähteäkin. Näihinhän on kiva laittaa vaikka tuikkuja tai jouluisia karkkeja.


Malli: omasta päästä
Lanka: Drops Paris kaksinkertaisena

Aloitin ensin virkkaamaan yksinkertaisella langalla, mutta halusin korin reunoista tukevat. Kaksinkertaisella langalla virkattuna kori pysyy hyvin muodossaan. Näistä tuli kyllä kivat!


 

24. heinäkuuta 2016

Värikästä virkkausta


Kesäisiä virkkauksia valmistuu edelleen, vaikka vähän olen jo katsellut sukkamalleja ja lankojakin. Mutta onhan tässä vielä kesää jäljellä. Löysin taas kirjastosta kivan kirjan, jonka värikkäät kuvat houkuttelivat kokeilemaan. 



Kaivoin esiin värikkäiden lankojen jämiä ja virkkailin niistä kaksi koria ja muutaman kuvion kirjan malleilla. Kuviot aion kiinnittää tyynynpäälliseen koristeeksi. Kirjassa oli hienoja tyynyjä ja peittojakin, mutta niihin minun lankani eivät riittäneet.

Korit kelpaavat kuulemma tytöille, siksipä niitä olikin tehtävä kaksi. Kaikenlaista pikkutavaraa kyllä riittää niihin laitettavaksi. Kovetin korit liimalla, koska langoissa oli mukana tekokuitua. Toinen kori on hiukan leveämpi ja matalampi, sillä käytin kovetuksessa muottina kahta erilaista kulhoa.




25. toukokuuta 2016

Virkattuja koreja


Pitkästä aikaa virkkailin muutaman korin. Näitä pieniä koreja on kyllä kiva ja nopea virkata. Tekisi mieli tehdä näitä vielä lisää, kaikki erivärisiä. Korien halkaisija on 11 cm ja korkeus 8 cm. Lankana on Hjertegarn Cotton nr.8, virkkasin kaksinkertaisella langalla ja koukulla 3,5. Reunukseen katsoin mallia Esteri-korista. Mielestäni tuo reunus on ihan kivan näköinen kaartuessaan ulospäin, joten en ruvennut sitä suoristamaan. Alkuperäisessä ohjeessahan reuna on suora.