28. maaliskuuta 2018

Virkattuja pääsiäismunia



Virkkasin pääsiäiseksi kukkasin koristeltuja pääsiäismunia. Näistä tuli aika kivoja, teen ehkä vielä muutaman lisääkin. Ehkäpä jonkun keltaisen ja vihreänkin valkoisten lisäksi. Kukkien kirjontaan saa hyvin käytettyä pienetkin langanpätkät.

Pääsiäisen lähestyessä teki mieli tehdä joku uusi pääsiäiskoriste, vaikka onhan noita vanhojakin jo kertynyt. Jostain syystä virkkaan näköjään joka vuosi jotain uutta. Viime vuonna virkkasin kanoja oksiin roikkumaan, ja tänä vuonna päädyin muniin. Näin Instagramissa kauniita, kirjonnalla koristeltuja virkattuja pääsiäismunia. Muniin löytyikin ilmainen ohje Zeens and Roger -blogista






Virkkasin munat ohuesta puuvillalangasta ja niistä tuli suunnilleen oikean kananmunan kokoisia, pienen sellaisen. Kirjontaan käytin villalankojen jämiä. Kirjoin kukat ja lehdet linnunsilmäpistoilla ja kukkien keskustat solmupistoilla. Osaan munista laitan langan, jolloin ne voi ripustaa vaikka pajun- tai koivunoksiin roikkumaan. Nämä munat pysyvät myös hyvin pystyssä, joten niitä voi laittaa vaikka hyllyn tai lipaston päälle koristeeksi.


 

25. maaliskuuta 2018

Miraldan huivi



Tämän talven harmaiden neuleiden jatkoksi neuloin vielä yhden huivin. Tässä huivissa on mielestäni kauniita mallineuleita. Olen kerran aiemminkin vuosia sitten neulonut huivin samalla mallilla, mutta se jäi hiukan pieneksi. Nyt otin käyttöön paksummat puikot, ja huivista tulikin isompi. Se riittää harteille lämmikkeeksi, mutta sen saa myös hyvin kietaistua kaulaankin ulos mennessä.




Huivin malli on Miraldan kolmiohuivi Nancy Bushin kirjasta Pitsihuivit neuloen. Lankana käytin Novitan Venlaa, jota kului vähän toista kerää. Huivin neulominen aloitetaan ulkoreunan pitsistä, joten silmukoita sai alussa luoda melkoisen määrän. Loppua kohti silmukat vähenevät, joten päättelyn puolesta tässä huivissa pääsee vähemmällä. Mallineuleet vaihtelevat sen verran, ettei neulominen alkanut kyllästyttää. Huivi valmistuikin aika sukkelasti. Nyt on lopputalveksi lämmikettä, kylmää säätä taitaa jatkua vielä huhtikuullekin.


 

18. maaliskuuta 2018

Siksaksukat



Villasukkia tarvitaan vielä, vaikka maaliskuu on jo pitkällä. Vähän alkaa kevät olla jo mielessä, kun valo lisääntyy. Ainakin yhdet sukat ehdin kuitenkin vielä tälle talvelle neulomaan. Nämä sukat valmistuivat tyttären toiveiden mukaan ja lempiväreillä tietysti. Toiveena oli ohuemmat, kenkiin mahtuvat sukat. Kuvioiksi valikoituivat ohuet siksak-raidat mustalla pohjalla.




Lankoja löytyi onneksi omista varastoista sopivasti, musta lanka tosin loppui kesken ja jouduin jatkamaan toisella, samannäköisellä langalla. Eipä tuota langanvaihtoa onneksi huomaa raitojen joukosta. Esikoinen toivoi sukkiin vähän pidempiä varsia. Tätä pidempiä en jaksanut neuloa, mutta nämä kuulemma kelpaavat kyllä.


 

Nämä sukat näyttävät aika hauskoilta nurjaltakin puolelta, hiukan erilaisine raitoineen. Neuloin sukan suuhun joustinneuletta ja kantapääksi tiimalasikantapään. Jostain syystä nämä sukat etenivät tosi hitaasti. Ehkä siihen vaikutti se, että sukkien neulomisen aikana koko perhe ehti sairastaa, joten neulomiselle ei jäänyt niin paljon aikaa. Pelkäsin jo, etteivät ne enää ehdi tämän talven pakkasille jalkaan, mutta pakkassäätä tuntuu vielä riittävän. Nämä sukat ovat tainneet olla tällä viikolla joka päivä käytössä. Ja hyvä niin, kun ei tiedä, mahtuvatko vielä ensi talvena jalkaan.



11. maaliskuuta 2018

Talvinen kaarrokeneule



Vihdoin sain neulottua tällaisen kaarrokeneuleen itsellenikin. Materiaaliksi valitsin alpakan ja paidasta tulikin ihanan lämmin ja pehmeä. Yli vuosi sitten neuloin tällä samalla ohjeella neuleet tytöille, toiselle puseron ja toiselle takin. Jo silloin suunnittelin neulovani itsellenikin oman paidan, mutta näin pitkälle sen toteuttaminen venyi. Paita on ollut tosin valmiina jo pari viikkoa ja paljon käytössäkin, mutta kuvien ottaminen on jäänyt.




Värien valinta oli vaikeaa, mutta lopulta päädyin harmaaseen ja turkoosiin. Kirjoneuleesta tulikin näillä väreillä ihanan raikas. Pidän tässä mallissa siitä, että resorin sijasta reunoihin neulotaan käänteet. Ja kirjoneule on helppo ja kivan näköinen. Ihmeen hyvin jaksoin taas neuloa sileää neuletta. Tämä paita kulki pari viikkoa bussimatkoilla mukana ja etenikin hyvin kainaloihin asti. Hihojen yhdistämisen jälkeen en viitsinyt enää raahata neuletta mukana, vaan neuloin sen kotona loppuun.




Meillä onkin nyt tyttöjen kanssa samanlaiset neuleet, mutta jokaisella eri värisenä. Nämä ovat aika hauskan näköiset yhdessä. Sama kuvio näyttää aika erilaiselta eri väreillä neulottuna. Pitäisiköhän tehdä vielä takkiversio itsellenikin...




Malli: Novita Kevät 2010
Lanka: Drops Alpaca
Puikot: 3,5 mm