Näytetään tekstit, joissa on tunniste lelut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lelut. Näytä kaikki tekstit

16. huhtikuuta 2019

Sydämellinen etana

Kevään koittaessa alkaa virkkaaminen taas houkutella. Tällä hetkellä kesken on pari isompaa neuletta ja väliin teki mieli virkata jotain pientä ja nopeaa. Kaivelin lankavarastojani ja sieltä löytyi langat tähän keväisen väriseen etanaan.




Etanaan löytyi ohje joskus hankkimastani Luova Sandra -käsityölehdestä. Sydän ja etanan vartalo virkattiin erikseen ja yhdistettiin lopuksi toisiinsa. Silmiä minulla ei ollut, joten kirjoin ne langalla. Virkkasin etanan kaksinkertaisella Drops Safran -langalla, koska olin onnistunut hukkaamaan johonkin kyseiselle langalle sopivat koukkuni. Etanasta tulikin melko suuri, korkeudeltaan se on noin 20 cm.




Melko suloinen tästä etanasta tuli. Nyt kun löysin pienemmät koukkunikin, voisin virkata vielä pari pienempääkin eri väreissä. Tämän etanan myötä toivotan teille aurinkoista pääsiäisviikkoa! Nyt tuntuukin taas ihan keväältä.


 

3. lokakuuta 2017

Hevonen nimeltä Helli



Pääsin kokeilemaan keppihevosen ompelua, kun kuopus halusi itselleen uuden hevosen. Ennestään meillä oli pari kaupasta ostettua hevosta, joilla ei ole kovin paljon leikitty. Nyt järjestettiin yhdessä kaverin kanssa keppihevossynttärit ja innostusta alkoikin yhtäkkiä löytyä. Ja synttäreille piti tietenkin saada uusi, hienompi hevonen.

Perehdyin hiukan aiheeseen etukäteen ja kävin kangasostoksilla. Eurokankaan palalaarista löytyi edullisesti sopivan värinen kangaspala. Kovin paljon rahaa en viitsinyt tähän projektiin uhrata, kun en yhtään tiennyt, tuleeko koko hevosesta mitään. En jaksanut ruveta tulostamaan kaavoja, vaan piirsin ne itse. Kovin monimutkainenhan ei tuo keppihevosen muoto ole. Muuten kaavasta tuli ihan hyvä, mutta turpa olisi voinut olla vähän leveämpi. Suun kohdalle leikkasin viillon, johon ompelin sopivan kangaspalan. 




Silmät ja sieraimet tein fleecekankaasta, koska en löytänyt mustaa huopaa mistään, vaikka olen melko varma, että sitä pitäisi meillä olla. Korvat kiinnitin vasta pään täyttämisen jälkeen, jotta saisin ne paremmin oikeaan kohtaan. Leikkasin hevosen päähän pienen viillon, johon työnsin korvan alareunan ja ompelin sen jälkeen korvan päähän kiinni.




Harjan tein vaaleanruskeasta langasta. Ompelin ensin hevosen päähän rivin etupistoja, joihin kiinnitin langat. Avasin lopuksi lankojen säikeitä, jotta harjasta tulisi tuuheampi. Kepiksi sahasin vanhan harjanvarren puoliksi, toisesta puoliskosta tulee keppi toiselle hevoselle, jonka ilmeisesti joudun vielä ompelemaan. Kiinnitin pään keppiin ilmastointiteipillä ja peitin kiinnityskohdan kangassuikaleella.




Hevosen piti tietenkin saada myös suitset ja valjaat. Valjaiden materiaalisi valikoitui musta samettinauha, koska sitä sattui kotoa löytymään. Nauhan lisäksi tarvittiin neljä avainrengasta, joihin nauhat kiinnitettiin. Kuolaimet taivuttelin kiinnikkeestä, jonka olin ottanut talteen jostain lelupakkauksesta. Suitsiksi ompelin kengännauhan. Ihan kelpo valjaat näistä tuli ja ovat hyvin kestäneet ratsastustakin.




Hevonen sai heti nimekseen Helli ja pääsi jo metsäänkin käymään. Ja synttäreillä Helli hyppäsi hienosti esteitä. Hiukan vallaton Helli tosin on välillä, yrittää varastaa omenoita ja keksii muita temppuja ;) Seuraavaksi pitäisi ommella Hellille sisko. Hiukan harmittaa, etten ostanut laadukkaampaa kangasta, kun toinen hevonenkin on kuulemma tästä samasta kankaasta ommeltava. No, katsotaan nyt, kuinka kestävät käytössä. Voinhan sitten tarvittaessa ommella uudet.