9. joulukuuta 2016

Virkattuja herkkuja


Pitkästä aikaa virkkasin leikkiherkkuja, moneen vuoteen en ole niitä tehnyt. Olinkin jo unohtanut, kuinka hauska näitä leivonnaisia on virkkailla. Oikeastaan herkut valmistuivat jo jokin aika sitten, mutta sen verran rankka tauti yllätti meidän perheen, etten ole jaksanut hetkeen tännekään kirjoitella. Nyt tauti alkaa onneksi olla jo selätetty.



Mitään ohjeita minulla ei näihin leivonnaisiin ollut. Aika yksinkertainenhan tällaisia on virkata. Kaikki leivonnaiset on virkattu puuvillalangoista. Muffinsseja en nyt virkannut ollenkaan, kun en osannut päättää, millaisia niistä tekisin. Sen sijaan tein prinsessaleivoksia. Lisäksi virkkasin tummempia ja vaaleampia täytekeksejä ja macaron-leivoksia. Aika herkullisen näköisiä näistä tuli, melkein tekisi mieli maistaa...

 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti