27. maaliskuuta 2019

Edlothia



Kevään tullessa on aika siirtyä paksuista, villaisista huiveista kevyempiin. Tämä huivi valmistui itse asiassa jo syksyllä, kun tarvitsin Rooman matkalle käsityön, jossa riittäisi puuhaa koko viikoksi. Huivi sopii materiaalinsa puolesta paremmin kesähuiviksi, sillä lankana tässä on Scheepjes Whirl, joka on puuvilla-akryylisekoitetta. Ihastuin langan väriin ja tilasin sitä kerän kokeeksi. Malliksi valitsin Edlothian. Arvelin mallissa olevan riittävästi vaihtelua, jotta mielenkiinto säilyisi loppuun asti. Aika sopivasti ehdin tämän huivin viikon aikana virkkaamaan nähtävyyksien katselun lomassa.




Huivissa on useampia erilaisia kuvio-osuuksia, joita erottaa toisistaan kohoraita. Halusin langan vaalean osuuden huivin ulkoreunaan, joten aloitin virkkaamisen kerän päältä. Ohjetta en jaksanut reissussa koko ajan kaivaa esiin ja ulkomuistista virkatessa vähän sekosin silmukkamäärissä matkan varrella, mutta pienillä korjauksilla sain kuviot täsmäämään.

Talven ajan huivi on saanut lähinnä lojua kaapissa, mutta ehkä sille nyt ilmojen lämmitessä tulee enemmän käyttöä. Koon puolesta se on juuri sopiva hartiahuiviksi.








6 kommenttia: