6. helmikuuta 2018

Kalevala-peitto



Vihdoin pääsen esittelemään teille Kalevala-peittoni. Se on kylmien talvi-iltojen pelastus; siihen on ihana kääriytyä ja se lämmittää mieltäkin värikkyydellään. Peitto on riittävän suuri, jotta perheen koko naisväki mahtuu tarvittaessa sen alle lämmittelemään. Ja ruutuja katsellessa mieleen palautuvat ne loppukesän ja syksyn päivät, jolloin noita ruutuja virkkasin.

Tätä peittoa oli hauska virkata. Tahti oli sopiva, ehdin hyvin virkata edellisen ruudun seuraavan ohjeen ilmestymiseen mennessä. Ja Kalevalan tapahtumat tuli kerrattua samalla. Kuopuskin halusi aina ohjeen ilmestyessä kuulla siihen liittyvän runon. Virkkaaminen ei alkanut kyllästyttää, kun jokainen ruutu oli erilainen. Ja uusia silmukoitakin opin, vaikka jonkin verran olen virkannut aiemminkin.




Pysyin yhteisvirkkauksessa hyvin mukana siihen asti, että kaikki palat olivat valmiit. Sitten aloin epäillä yhdistämiseen valitsemani ruskean langan sopivuutta. Enkä ollut ihan tyytyväinen kaikkien ruutujen väritykseenkään. Virkkasin peittoa osin jämälangoista ja loppuvaiheessa osa väreistä kävi vähiin. Niinpä en saanut kaikista ruuduista ihan sellaisia kuin olisin halunnut. Hautasin siis tilkut odottamaan inspiraatiota ja keskityin muihin juttuihin. 

Vihdoin joulun jälkeen kaivoin tilkut esiin ja päätin yhdistää ne kuitenkin peitoksi. Juuri sillä ruskealla langalla. Ja aika kivahan siitä tulikin. Ruskea kehystää mielestäni ruudut hienosti nostaen ne esille. Ja reunus on kyllä kaunis, kaiken vaivan arvoinen. Vaikka ihan kunnolla en mahtunut sitä pingottamaan. Pitää yrittää uudelleen kesällä, kun peiton voi levitellä ulos kuivumaan.




Tähän peittoon olen kyllä kaiken kaikkiaan aika tyytyväinen. Ja sitä virkatessa oli hauska katsella kuvia muiden ruuduista. Niin monta kaunista peittoa on tämän projektin aikana syntynyt, sekä yksivärisiä että värikkäitä. Jokainen niin hieno, että haluaisin virkata näitä kaikilla mahdollisilla väriyhdistelmillä. Onneksi voin ihastella muiden kuvia. Ja onhan minulla tekeillä yksivärinenkin peitto, josta tuleekin ohuempi ja kevyempi kesäpeitto.


2 kommenttia:

  1. Onpa nätti! Tuollaisen voisin virkata itsekin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tätä oli kyllä kiva virkata. Ohjeet löytyvät osoitteesta http://www.arteeni.fi/kalevalacal

      Poista