19. kesäkuuta 2018

Lapaset häälahjaksi



Nämä sydänlapaset neuloin häälahjaksi. Keväällä kuulin, että esikoisen opettaja on menossa kesällä naimisiin. Minulta kysyttiin, voisinko neuloa koko luokan yhteiseksi lahjaksi hääparille parilapaset. Lupauduin tietysti, sillä ajatus oli mielestäni kiva. Halusin hankkia lapasiin jotain vähän hienompaa lankaa. Väriä mietiskelin pitkään, mutta päädyin lopulta kauniiseen hopeanharmaaseen, joka löytyi Hedgehog Fibres Merino DK -langasta. Halusin neuloa lapaset vähän paksummasta langasta, jotta ne lämmittävät kunnolla talvella. Kyseinen lanka on lisäksi konepestävää, mikä helpottaa neuleen hoitoa. Merinovilla on myös ihanan pehmeää, eikä kutita herkkääkään ihoa.


Parilapasen ohje löytyi Yhteishyvän sivuilta, yksittäiset lapaset tein ilman ohjetta. Niihin laitoin peukalon lapasen sivulle, jotta lapasta voi käyttää kummassa kädessä tahansa. Yhteisessä lapasessahan ei peukaloa ole lainkaan.




Halusin tehdä lapasiin jonkun kuvion, mutta kuitenkin pitää ne melko yksinkertaisina. Neuloin lapaset ensin valmiiksi ja ryhdyin sitten sommittelemaan niihin kuvioita. Päätin koristella lapaset punaisella sydämellä. Kokeilin erilaisia pistoja eripaksuisilla langoilla ja lopulta päädyin tekemään lapasten kärkeen kummallekin puolelle pienen sydämen silmukoita jäljittelemällä. Punainen lanka olisi saanut olla hiukan paksumpaa, nyt pohjalanka pilkottaa joissain kohdissa punaisen alta. Aika kivat näistä kuitenkin tuli. Hetken verran tosin pitää odottaa ennen kuin näitä pääsee käyttämään.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti