23. elokuuta 2018

Kissa ovenvartijana



Blogissa onkin ollut aika pitkä kesätauko. Nyt sää viileni sen verran, että malttaa taas hetken istua sisällä koneen ääressä. Kesän aikana onkin valmistunut monenlaista. Niistä ensimmäiseksi esittelen virkkaamani ovistopparikissan.

Työpaikalle kaivattiin ovistopparia pitämään keittiön ovea auki. Kesähelteillä läpiveto tuo tervetullutta viilennystä, mutta keittiön ovi ei pysynyt itsestään auki. Siihen ratkaisuksi päätin virkata ovistopparikissan. Olen aiemmin tehnyt ovistoppareita ompelemalla, mutta tällä kertaa päätin toteuttaa sen virkkaamalla. Koko kesän on ollut niin kuuma, etten ole viitsinyt ompelukoneen ääressä istua. 




Kotoa löytyi luonnonvalkoista Mini-ontelokudetta, jota on joskus jäänyt mattovirkkauksista. Virkkasin kissan ihan omasta päästäni. Muuten se on virkattu yhtenä kappaleena, mutta hännän ja korvat virkkasin erikseen ja kiinnitin lopuksi vartaloon. Kasvot ompelin mustalla puuvillalangalla. Täytteeksi laitoin räsyjä ja painoksi suuren kiven, joka löytyi työpaikan pihalta.

Aika hauska kaveri tästä kissasta tuli. Korvat tosin ovat hiukan liian suuret, mutta onpahan persoonallinen otus. Välillä tekee ohi kulkiessa mieli vähän silittää sitä. Nyt ei tunnu yksin ollessakaan ihan niin yksinäiseltä, kun on kissa seurana. 



 

9 kommenttia:

  1. Oi miten ihana ovistoppari! Kerrassaan mainio. Korvat ovat minusta oikein hyvät. Mukavaa syksyä :)

    VastaaPoista
  2. Tämähän on todella hieno ja nätti kissa!
    Tuommoisesta on kyllä seuraa. Voi olla, että kokeilen jossain vaiheessa virkata meille koiraversiota:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koirakin olisi varmasti hauska. Itselleni kissat ovat tutumpia, niin niitä on helpompi virkata :)

      Poista
  3. Varmaan meidän pikkukissat tykkäis tuosta��.

    VastaaPoista
  4. Hyvin ainakin kynnet tarttuisivat. Ovat kovin kiinostuneita kankaisesta versiosta.

    VastaaPoista
  5. Onko sinulla tähän ohjetta? Vaikka teitkin omasta päästäsi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole minkäänlaista ohjetta, en tehnyt mitään muistiinpanoja virkatessani. Mutta aika yksinkertainen muotohan tuossa on :)

      Poista