21. lokakuuta 2019

Pipo ja tuubihuivi palmikoilla



Viime talvena neuloin kuopukselle valkoisen palmikkopipon, jonka kaveriksi syntyi nyt tuubihuivi samalla kuviolla. Ihan vielä näitä ei ole tänä syksynä tarvittu, mutta varmaan pian saa ottaa jo villapipot ja huivit käyttöön.

Tästä piposta en olekaan näköjään muistanut blogiin kirjoitella. Se pääsi heti valmistumisensa jälkeen käyttöön, joten asia ehkä unohtui. Kuopus näki viime syksynä kaupassa hienon pipon, jonka materiaali tosin oli kokonaan tekokuitua. Niinpä lupasin neuloa samanlaisen, mutta merinovillasta. Langaksi valitsin Dropsin Baby Merinon, joka on mielestäni hyvä lanka lasten neuleisiin. Ihan tarkkaan en kotona muistanut, millainen pipo oli, paitsi että siinä oli leveä käänne ja palmikoita. Ja tietysti tupsu.




Neuloin pipoon joustinneuletta, josta jatkoin palmikkokuviota. Aika hyvin sain mielestäni nuo päälaen kavennuksetkin menemään. Tupsu pipoon löytyi Tampereen Kädentaitomessuilta. Ja kuulemma piposta tuli riittävän samanlainen kuin kaupassa nähty.

Tämä pipo olikin paljon käytössä viime talvena, siitä tuli todellinen suosikkipipo. Pitkän resorin ja joustavan mallineuleen ansiosta pipo pysyy hyvin päässä, eikä varmasti kutita. Alunperin mietin neulovani myös pipoon sopivat lapaset, mutta kokonaan valkoiset lapaset eivät ole lapsilla kovin käytännölliset, joten päätinkin neuloa jäljellä olevasta langasta tuubihuivin. Tein siitä aika kapean, jotta se pysyy tiiviisti kaulassa. Nyt on asusteet kunnossa kylmempiä säitä varten.


2 kommenttia:

  1. Todella kauniita molemmat! Valkoisesta tulee niin tyylikkäät ja kuvio erottuu hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tuolla langalla palmikoista tulee kyllä selkeät ja valkoinen tekee tosiaan aina tyylikkään vaikutelman. Tällaisissa asusteissa ei edes ole juurikaan vaaraa likaantumisesta.

      Poista