27. tammikuuta 2018

Harmaa alpakkatakki



Tästä takista tuli juuri sellainen kuin toivoin: lämmin, pehmeä ja ennen kaikkea mukava. Kaipasin ihan tavallista neuletakkia, jota voi käyttää kotona ja töissä lämmikkeenä. Sellaista, joka on lämmin, muttei liian paksu. Halusin, että takin saa tarvittaessa napitettua kunnolla ylös asti, ainakin ulos mennessä. Sisällä nuo ylimmät napit ovat kyllä yleensä auki. Ja tietysti takissa piti olla kunnon taskut ja tarpeeksi pituutta.




Langat ostin syksyllä Lankamaailman tarjouksesta ja aloitin heti neulomisen. Väliin tuli kuitenkin muita, kiireellisempiä töitä ja vasta nyt alkuvuodesta ehdin neuloa takin valmiiksi. Malli on omasta päästä, neuloin sen jälleen yhtenä kappaleena ylhäältä alas. Tällaista neuletta on helppo sovitella matkan varrella, jotta siitä saa sopivan kokoisen. Reunuksiin neuloin joustinneuletta, paitsi nappilistaan. Halusin neuloa senkin samaan aikaan muun neuleen kanssa, joten valitsin siihen ainaoikeinneuleen. Ainoastaan taskut neuloin jälkikäteen, se ei tosin ollut alunperin tarkoitus. Neuloin nimittäin helmaa niin vauhdikkaasti, etten muistanut aloittaa taskuja ajoissa, mutta onneksi niistä tuli ihan hyvät näinkin.




Viimeistelyssä hihat venähtivät vähän enemmän kuin olin ajatellut, mutta eipä tuo haittaa. Saahan ne ainakin vedettyä kunnolla käsien päälle lämmikkeeksi. Muuten takki on juuri sellainen kuin halusin. Se pääsikin heti valmistuttuaan käyttöön ja on nyt ollut päällä useampana päivänä. Saa nähdä, venähtävätkö nuo taskut kovasti käytössä. Ehkä yritän olla sullomatta niihin painavia tavaroita :)


Malli: omasta päästä, ylhäältä alas
Lanka: Hjertegarn Picchu
Puikot: 4 mm 

 

4 kommenttia:

  1. Aivan ihana neuletakki! Mä olen haaveillut myös tällaisesta, pitäisi vaan hieman perehtyä aiheeseen ja löytää hyvä ohje ja kestävä (nyppyyntymätön) lanka. :) Sukkiin mulla on jo aika hyvä perstuntuma, niitä voin neuloa "omasta päästä" minkä kokoisena vaan, mutta näin suuritöiseen juttuun kaipailisin ohjeesta lisätukea ja uskonvahvistusta. :D

    Ps. Blogillasi on kiva nimi, ollaan melkein kaimoja! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maiju! Tällä tyylillä on kyllä helppo neuloa millainen takki vaan. Kunhan neuloo mallitilkun ja ottaa tarvittavat mitat. Neulon kyllä valmiista ohjeista, jos hyvä tulee vastaan,mutta välillä ei millään löydy juuri oikeanlaista. Tätä lankaa kokeilin nyt ensimmäistä kertaa, saa nähdä, kuinka se kestää käyttöä.
      Hauska kyllä, että meidän blogeilla on niin samanlaiset nimet!:)

      Poista