26. huhtikuuta 2019

Keeping Warm



Tällä viikolla on tuntunut jo aivan kesältä, eikä neuleita ole nyt tarvittu. Kunhan sää epäilemättä taas viilenee, on minulla onneksi tämä ihana pusero valmiina odottamassa käyttöä. Suvi Simolan Keeping Warm valmistui jo jokin aika sitten, mutta joutui taas odottamaan viimeistelyä. Viime viikolla sain sen vihdoin kylvetettyä ja langat pääteltyä.

Olin jo pidempään suunnitellut tämän mallin neulomista ja viime visiitillä Lankamaailmaan ostinkin siihen langat, kun löysin Arwetasta näin ihanan värin. Kaveriksi valitsin valkoisen ja aika kiva yhdistelmä tämä olikin.




Tämä mallli oli melko simppeli neuloa. Pusero aloitetaan kauluksesta ja neulotaan ylhäältä alas. Briossineuleena neulottava kaulus ja helman nostetuilla silmukoilla tehtävä kuviointi ovat kivoja yksityiskohtia muuten yksinkertaisessa neuleessa. Pidän erityisesti tuosta kuvioinnista, jossa on hiukan erilainen pinta muuhun neuleeseen verrattuna.




Tapani mukaan en jaksanut neuloa mallitilkkua, vaan arvioin sopivan koon ja lähdin neulomaan. Sovittelin neuletta matkan varrella ja mietin, mahtaako siitä tulla turhan kapea. Arvelin neuleen kuitenkin venähtävän jonkun verran kastelun yhteydessä ja niinhän siinä kävikin. Loppujen lopuksi neuleesta tuli juuri sopivan kokoinen. Nyt pitää vaan odottaa, että sää vähän viilenee ja pääsen tätä käyttämään.




Malli: Keeping Warm (Suvi Simola)
Lanka: Filcolana Arwetta Classic
Puikot: 3 mm

2 kommenttia: