18. marraskuuta 2019

Suomen Kädentaidot 2019



Yhteistyössä Suomen Kädentaidot, messulippu saatu blogipostausta vastaan. 

Perinteiseen tapaan lähdin taas hakemaan messuilta piristystä marraskuun harmauteen. Tällä kertaa tein messuille kaksi hiukan lyhyempää vierailua, perjantaina pistäydyin messuilla yksin ja lauantaina messuilimme yhdessä tyttären kanssa. Ja paljonhan siellä olikin taas nähtävää.

Kuvien ottaminen jäi taas aika vähiin, porukkaa oli sen verran, että välillä oli vain mentävä virran mukana eteenpäin. Työpajoja messuilla oli taas runsaasti, niissä pääsi kokeilemaan erilaisia käsityötekniikoita. Messuilla julkistettiin myös vuoden 2020 käsityötekniikka, joka on vuoleminen. Näytteilleasettajia oli hurja määrä neljässä hallissa ja kävijöitäkin ennätysmäärä. Lauantaina narikkakin täyttyi ääriään myöten. Itse olimme onneksi tulleet messuille jo aamupäivästä, jolloin tilaa oli vielä. Olimme taas tulostaneet valmiiksi messuhallien kartat, joten tärkeimmät kohteet löytyivät helposti, muuten olisi halleissa harhailuun kulunut varmasti tovi jos toinenkin.


Perjantaina keskityin lankaostoksiin, sillä tiesin, että tytöt eivät jaksaisi lankaosastoja kovin pitkään kierrellä. Ostoskassiini päätyi kokeiluun vyyhti Vuoden Uutuustuotteeksi valittua muovitonta sukkalankaa. Tässä Vuonuen langassa vahvikkeena on nylonin sijasta tenceliä, joka on puukuitua. Lankaa oli messuilla myynnissä kahta eri paksuutta, joista ostin ohuempaa. Lisäksi ostin kimaltelevaa sukkalankaa, josta aion neuloa itselleni sukat sekä muutaman vyyhdin käsinvärjättyä merinovillaa. Niistä teen itselleni ihanan neuleen, joka on tosin vasta idea-asteella.


Launtaina lähdettiinkin messuille kahdestaan kuopuksen kanssa. Meillä oli tarkoituksena ostella lähinnä askartelutarvikkeita sekä tarpeita kuopuksen pipoon. Messuilta löytyi kyllä tupsu pipoon, mutta sopivia lankoja emme löytäneet. Onneksi Tampereella on sen verran monta lankakauppaa, että niistä varmasti löytyy sopiva lanka. Messuilla kullakin näytteilleasettajalla on kuitenkin rajallinen määrä lankoja mukana.


Kuopus ihastui pieneen joulukalenteriin, jossa oli suloinen kissankuva. Lisäksi ostoskassiin päätyi teippejä, tarroja ym. tilpehööriä. Tombow ABT Pro -kynän saimme kaupanpäällisinä. Yleensä olemme ostaneet messuilta pieniä kangaspaloja, mutta nyt jätin itse kangasostokset väliin, koska ompeluinnostus on viime aikoina ollut vähän hukassa. Kuopus sen sijaan etsi mustavalkoista kangasta ja kissanystävänä päätyi yllättäen kankaaseen, jossa on kissoja.

Kuopuksen kanssa on hauska kierrellä messuja, koska hän jaksaa ihastella kanssani kaikkea kaunista. Ihan joka paikkaa emme jaksaneet kiertää, mutta paljon ehdimme parissa tunnissa nähdä ja poimia ideoita. Ensi vuonna taas uudelleen, silloin onkin tapahtuman 25-vuotisjuhlavuosi.








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti