17. helmikuuta 2017

Kesäisiä avaimenperiä


Pariin kuukauteen en ole tainnut virkata mitään. Talvisaikaan neulominen vie usein voiton virkkaamisesta. Nyt jo jonkin aikaa on kuitenkin tehnyt mieli tarttua virkkuukoukkuunkin. En vain ole keksinyt, mitä tekisin. Aika harvoin virkkaan mitään suoraan ohjeesta. Yleensä saan jonkin idean, jonka sitten pyrin toteuttamaan. Nyt mieleeni ei kuitenkaan tuntunut tulevan yhtään hyvää ideaa. Yritin miettiä, virkkaisinko nuken tai ehkä jonkun eläimen.
 
Ja sitten yhtäkkiä keksin, että virkkaan avaimenperän. Enkä mitä tahansa avaimenperää vaan varvassandaalit. En yhtään tiedä, mistä tuo ajatus päähäni putkahti, mutta pitihän sitä kokeilla. Avaimenperärenkaitakin oli jokunen kaapissa. Varvasandaalien lisäksi virkkasin vielä lierihatun ja jäätelönkin. Näistähän tuli ihan kiva kesävarustus.


Näistä avaimenperistä tuli aika hauskat. Tytöt ainakin ihastuivat. Virkkaan näitä ehkä vielä muunkin värisenä, kun noita puuvillalankojen jämiä on taas kertynyt. Näitähän on mukava virkkailla kesää odotellessa.



6 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos! Tällaisiahan voi vaikka ripustaa kesäkassiin koristeeksi.

      Poista
  2. Minä olen innokas virkkaaja. Näistä sain taas uusia vinkkejä, kiitos! Mukavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, mukavaa viikonloppua sinullekin! Virkkaaminen on kyllä kivaa.

      Poista