23. huhtikuuta 2017

Tiskirättejä pellavalangasta

Nyt kun kevät vihdoin taitaa tulla ja valo lisääntyy, aloin kaivata keittiöön enemmän väriä. Vaihdoin patalaput värikkäämpiin ja tein uusia tiskirättejäkin. 


Näihin rätteihin käytin pellavalankaa (BC Garn Lino). Olen aiemmin neulonut rättejä bambulangasta, ja bamburätit ovat kyllä parhaita imukyvyltään, eivätkä ala kovin nopeasti haista. Niistä on kuitenkin vaikea saada ilmavia, varsinkin pesussa ne tiivistyvät helposti. Lisäksi ne kuluvat helposti rikki hangatessa. Viime keväänä neuloin pari rättiä kokeeksi pellava-puuvillalangasta. Ne ovat pysyneet pesusta huolimatta ilmavina ja tuntuvat kestävän hankausta bambua paremmin. Uudet rättini ovat täyttä pellavaa. Saapa nähdä, miten nämä toimivat käytössä.

Minulla oli lankaa kaksi kerää, joista sain neljä rättiä (koko noin 20cm). Molemmista keristä jäi hiukan jäjelle, ehkä teen vielä yhden raidallisen rätin. Tein kaksi neulottua ja kaksi virkattua rättiä, mallit olen ehkä nähnyt joskus jossain, mutta en yhtään muista missä. Näitä rättejä olen neulonut jo vuosia ja kokeillut monenlaisia malleja. Haluan rättien olevan samannäköiset kummaltakin puolelta, joten olen mallineuleet valinnut sen mukaan. Epätasainen pinta on mielestäni parempi tahroja hangatessa.




 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti