15. helmikuuta 2019

Pehmeä ja lämmin neule



Syksyllä kaipasin lämmintä ja pehmeää puseroa, jossa olisi korkea kaulus. Se lämmittäisi ihanasti syksyn ja talven kylmillä säillä. Olin aiemmin neulonut tytöille puserot Drops Air -langasta ja ne olivat niin pehmeät, että tilasin tuota lankaa omaankin neuleeseeni. 




Ensin suunnittelin palmikkoneuletta, mutta tuntui että palmikoilla neuleesta saattaisi tulla vähän turhan muhkea paksuhkolla langalla neulottuna. Drops Designin ohjetietokannasta löytyi lopulta kiva mallineule, joka muistuttaa hiukan palmikkoa, mutta on litteämpi. Käytän tuota tietokantaa usein mallineuleita etsiessäni. Kuvio olikin juuri sopivan levyinen puseron vartalo-osaan, hihat neuloin sileänä neuleena ja kauluksen joustinneuleena. Silmukkamääriin katsoin hiukan vinkkiä muista ohjeista.




Neule valmistui paksuilla puikoilla melko nopeasti ja sainkin sen käyttöön heti syksyn ensimmäisillä pakkasilla. Tuolloin oli sen verran kiirettä, etten ehtinyt kirjoittelemaan puserosta tänne. Nyt se on ollut koko talven käytössä ja osoittautunut todella lämpimäksi. Ja lämmittävyydestään huolimatta pusero on todella kevyt, lankaa kului vain noin 200g. Tästä tuli juuri sellainen neule, joka on ihana vetää päälle, kun palelee. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti