14. kesäkuuta 2016

Banaanimuffinsseja ja suklaa-kaurakeksejä

Jääkaapista löytyi taas pari aika mustaa banaania, joten oli jälleen aika leipoa banaanimuffinsseja. Tällä kertaa en laittanut taikinaan kaakaojauhetta, vaan maustoin sen kanelilla, inkiväärillä ja neilikalla. Mitään varsinaista ohjetta minulla ei tällä kertaa ollut, vaan katselin ainesten sopivia määriä useammastakin ohjeesta. Näihin sain upotettua myös jugurttipurkin jämät.



Hyvin nämä muffinssit ainakin kohosivat, ehkä vähän liikaakin. Tai sitten taikinaa oli vain liikaa vuokien määrään nähden. Käytän usein arkioloissa silikonivuokia, koska muffinssit saa niistä helposti irti, eikä tule turhaa jätettä.

Jäähtyneistä muffinsseista koristelin osan tomusokeri-kaakaokuorrutteella ja koristetähdillä. Osa jäi koristelematta, koska ne otettiin evääksi junamatkalle. Näistä muffinsseista tuli hyviä ja meheviä.


Joku aika sitten meille ostettiin laatikollinen "Minnan minttusuklaakeksejä", joita koululaiset kaupittelevat. Keksit osoittautuivat niin herkullisiksi, että katosivat hetkessä parempiin suihin. Tulipa sitten mieleeni kokeilla, onnistuisinko tekemään samantapaisia keksejä itsekin. Kyseiset keksit olivat kaurakeksejä, joiden välissä oli suklaata. Sopivalta vaikuttava keksiohje löytyi Valion sivuilta. Keksien väliin sulatin minttusuklaata.

 
Riittävän samanlaisia näistä tuli kuin esikuvansa, nopeasti nämäkin keksit hupenivat. Näitä voisi tehdä toistekin. Keksit oli helppo valmistaa, suurin vaiva oli suklaan sulattamisessa.

3 kommenttia:

  1. Onpa herkullisen näköisiä ja kivat noi nuket alakuvassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Hyvältä maistuivat sekä keksit että muffinssit :)

      Poista
  2. Kyllä on herkullisen näköisiä, nam.
    Osallistu kastehelmi kakkuvadin arvontaan mun blogissa.

    VastaaPoista