6. lokakuuta 2016

Syksyisiä koristeita luonnonmateriaaleista

Vasta viime viikolla kirjoittelin siitä, kuinka kukkivia kukkia vielä riittää pihassa. Viikonloppuna keräsin kuitenkin pelargonit ja verenpisarat suojaan, poimin loput tomaatit ja tyhjensin muutaman kesäkukkaruukun. Tämän jälkeen aloin kaivata pihaan syksyisempiä koristeita. Omasta pihasta ja lähimetsästä löytyy onneksi hyvin materiaalia kaikenlaisiin askarteluihin.



Lähdin liikkeelle sammalpalloista. Niitä olen tehnyt ennenkin, mutta aiemmat pallot ovat hävinneet jonnekin. Sammalpallot teen seuraavalla tavalla: Ensin rutistelen pohjaksi sanomalehdestä pallon, jonka kastelen. Siihen ympärille kiedon mahdollisimman suuria paloja sammalta. Sovittelen palasten reunat yhteen niin, että ne peittävät koko pallon ja kiinnitän ne kietomalla ympärille rautalankaa. Erilaisista sammallajeista tulee vähän erinäköisiä palloja.



Yhden pallon laitoin kukkaruukkuun. Asetelma tuntui kaipavan vielä jotain, joten koristelin sen tuohenkäppyrällä, kuivatulla appelsiininviipaleella ja pienellä kaarnasydämellä. Ruukun viereen laitoin pienemmän sammalpallon ja lyhdyn. Nämä pääsivät etuovelle verenpisararuukun tilalle.

Takapihallekin tein kaksi sammalpalloa. Toiseen pistin muutaman puolukanvarvun koristeeksi, toisen kuopus koristeli kukilla. Sammalpallojen seuraksi löytyi heinistä letitetty kranssi, joka on ollut leikkimökin ovessa ja vanha risupallo, joka oli kyllä hiukan ränsistynyt. Laitoin keskelle vielä yhden lyhdyn. Syksyn pimeinä iltoina lyhdyt tuovat tunnelmaa. Ja ovathan ne mukavan näköisiä talvellakin lumen ympäröiminä.

Palloista ainakin osa päätyy ehkä myöhemmin johonkin astiaan, kunhan ehdin tyhjäillä loputkin kesäkukat niistä.

Ja kun nyt rupesin puuhailemaan, laitoin sammalta vielä vanhaan kakkuvuokaankin. Siinä kasvoi kesällä samettikukkia, mutta nyt tyhjensin sen ja täytin sammaleella. Päälle laitoin vielä muutaman kävyn koristeeksi.


Enää ei piha näytä ihan niin tyhjältä. Näihinhän voi vielä syksyn mittaan lisäillä kaikenlaista, jos sattuu ideoita tulemaan tai materiaalia löytymään.

Ja kylmien öiden jälkeen olen nyt parina aamuna saanut ihailla kuuran koristelemia kasveja. Vaikka aika nopeasti aurinko ne vielä sulattaa.

2 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos! Kummasti aina tulee kaikenlaisia ideoita, kun ryhtyy puuhailemaan.

      Poista