22. heinäkuuta 2017

Taas huivi



Nurmilinnun jälkeen puikoille pääsi heti toinen huivi ihanasta Manos Del Uruguay Marinasta. Ihastuin langan väriin nähtyäni sen Lankaputiikki Silmukassa ja tiesin heti, että haluan siitä huivin itselleni. Mallin valinta ei ollut tälläkään kertaa helppoa, ihania huivimalleja olisi vaikka kuinka. En halunnut huivista tällä kertaa kolmion tai suorakaiteen muotoista, mikä rajasi vaihtoehtoja jonkin verran.

Lopulta päädyin toiseen Heidi Alanderin malliin, Peipposeen. Halusin kuitenkin huivista tällä kertaa isomman, sellaisen, jonka voisi kietoa hartioille. Lankaakin oli riittävästi isompaankin huiviin. Niinpä kasvatin huivin kokoa lisäämällä mallikertoja. Neuloin alussa olevan siksak-kuvion vielä uudelleen toisen kuvion jälkeen, lisäksi neuloin reunapitsiin lisää kerroksia. 




Vähän jännitti, miltä huivi näyttäisi valmiina näiden muutosten jälkeen, mutta ihan hyvähän siitä tuli. Ja koko on juuri sopiva hartioille, huivin saa kyllä hyvin kietaistua kaulaankin, koska se on niin ohut. Reunapitsi näyttää huivin päissä ihanan ilmavalta. Tämän muotoisia huiveja voisin neuloa enemmänkin. Huivin sinivihreä väri on vaikea saada taltioitua kuviin juuri oikeana. Välillä se näyttää enemmän siniseltä, välillä taas vihreämmältä. Lankaa jäi vielä jäljellekin, ja siitä on jo tulossa jotain parin muun huivilangan jämän kanssa.



Malli: Peipponen (muunneltu versio) 
Lanka: Manos Del Uruguay Marina
Puikot: 3,5 mm 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti