19. helmikuuta 2019

Leija-huivi ja Kristalli-sukat




Syksystä lähtien olen haaveillut kimaltelevista sukista omaa arkeani piristämään. Kaikenlaisia sukkia kaapista jo löytyy, mutta kimaltelevia sukkia en ole itselleni neulonut. Ennen joulua oli riittävästi muuta neulottavaa, mutta heti joulun jälkeen pistäydyin Lankamaailmassa ja sieltä löytyikin pirteän värinen kimalteleva sukkalanka, Schoeller + Stahlin Fortissima Disco Color. Ja kuinka ollakaan, sattumalta löysin vielä huvilangankin aivan samaa sävyä - tosin ilman kimalletta (Ferner Wolle Lace). Enkä tietenkään voinut jättää näin sopivaa paria ostamatta.




Sukkien malli minulla oli heti selvillä, Pirjo Iivosen Kristalli. Sukkien ohje löytyy kirjasta Unelmien silmukat. Sukkien varressa on useampaa eri mallineuletta, joten tarkkana sai olla silmukoiden kanssa. Pari virhettäkin varsiin pujahti, mutta ne ovat sen verran huomaamattomia, etten viitsinyt ruveta purkamaan. Sukista tuli juuri sopivan kokoiset ja langan kimallus pääsee hienosti esille kohoneuleessa. Hauskasti tuo langan väri vaihtelee valosta riippuen, välillä se näyttää aivan siniseltä, toisinaan taas paljon vihreämmältä.




Huivinkin neuloin Pirjo Iivosen ohjeella. En halunnut huiviin kovin monimutkaista kuviota, koska lanka itsessään on sen verran kaunis. Huivin oli myös oltava kaulaan kietaistavan kokoinen. Malliksi valikoitui Leija kirjasta Unelmien huivit. Tässä huivissa on suurin osa sileää neuletta ja reunassa kaunis pitsireunus.







Sileän neuleen ansioista huivi oli nopea neuloa. Siitä tuli juuri sen kokoinen kuin toivoinkin, sopiva kaulaan kietaistavaksi, mutta tarvittaessa se menee myös pienenä lämmikkeenä hartioilla.





Näistä sukista ja huivista tulikin aika kiva pari. Ja väri on kyllä ihanan piristävä.


2 kommenttia:

  1. Väri on kyllä upea ja kaunis malli sekä sukissa että huivissa! Vielä en itse ole innostunut sukissa noista erilaisista pintaneuleista tai pitsineuleista. Kirjoneuleissa on niin paljon vielä kokeiltavaa, mutta ehkäpä jonain päivänä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sukkamalleja on kyllä niin paljon erilaisia, että on varaa valita. Itse neulon kaikenlaisia sukkia vähän fiiliksen mukaan :)

      Poista