7. helmikuuta 2016

Patalappuja ja sytykeruusuja

Lainasin kirjastosta Stina Tiseliuksen Patalappukirjan, jossa oli mukavan erilaisia patalappumalleja. Lankavarastoa tutkittuani päädyin viikonloppuna toteuttamaan kaksi mallia, joihin löytyi sopivan väriset langat. Nämä patalaput ovat nimeltään "Pöllö" ja "Pyykkinaru".




Tiedä sitten, kuinka käytännöllisiä nämä patalaput ovat, mutta onhan niitä ainakin mukava katsella. Kaksinkertaisella langalla neulottuina paksuuttakin löytyy sen verran, ettei niiden kanssa ehkä ihan heti sormiaan polta. Kirjassa oli monta muutakin kivaa mallia, joita kenties tulee vielä kokeiltua.

Pienen määrän sytykeruusujakin sain tehtyä valmiiksi asti, kun kynttilänjämiä oli kertynyt sen verran, että viitsin ruveta niitä sulattamaan. Nyt vanhat ruusut oli käytetty lähes loppuun, joten oli jo aikakin ryhtyä puuhaan. Kananmunakennoja meillä kyllä riittää, mutta kynttilöitä pitäisi polttaa aika paljon enemmän, että steariinia kertyisi riittävästi. Tällä kertaa käytin vain valkoista, joten ruusuista tuli aika harmaita, mutta kai nuo takan sytyttämiseen kelpaavat.

Ruusut ennen steariinikäsittelyä.


 
Valmiit ruusut.

2 kommenttia:

  1. Onpa hienoja patalappuja. Eihän noita henno käyttää kuin koristeeksi. Hienoja myös nuo ruusut. Mulla taitaa jossain pussissa olla kynttilänjämiä siltä ajalta kun itse väsäsin ruusuja.

    VastaaPoista
  2. Jos tehtailet ruusuja yli oman tarpeen, niin täällä olisi yksi tarvitsija. Pannuhuoneen ruusukori ammottaa tyhjyyttään��

    VastaaPoista