18. heinäkuuta 2016

Satoa omasta pihasta

Nyt ollaan jo yli heinäkuun puolivälin, ja jotain satoakin on pihasta jo saatu. Tilliä ja persiljaa olen jo pakastanut, samoin pinaattia. Kaikissa tomaateissa taitaa olla jo raakileita, pikkuhiljaa ne alkavat saada vähän väriäkin.

Kurkut kasvoivat alkukesällä kovin hitaasti, mutta nyt ne ovat saaneet vähän vauhtia ja joku kukkakin on auennut. Punasipuleita istutin keväällä yhteen laatikkoon melko tiheään, olen harventanut niitä pitkin kesää ottamalla väleistä pikkusipuleita.

Viikko sitten kaikki sipulit olivat vielä varret pystyssä, mutta sunnuntaina mökiltä palatessa huomasin, että varret olivat jo kaatuneet. Kesää on vielä jäljellä, joten aion siirtää ainakin salaatin alle hautautuneet samettikukat laatikkoon, kunhan saan sipulit nostettua ylös.

Salaatti on tänäkin kesänä kasvanut hyvin. Kylvin sitä vähemmän kuin viime kesänä, mutta silti sitä on niin paljon, ettei tarvitse kaupan salaatteja ostaa. Ostin viime kesäksi siemenpussin, jossa on sekoitus montaa eri salaattilajia ja se on ollut hyvä. Salaatista tulee kivan näköinen, kun siihen laittaa erivärisiä ja -muotoisia salaatinlehtiä.

Basilikakin on nyt vihdoin kasvanut, vaikka alkukesästä se oli niin pieni, että luulin jo, ettei siitä tule mitään.



Marjat ovat alkaneet kypsyä, ja lähes joka päivä kotona ollessa tuleekin jotain marjoja poimittua. Metsämansikoilla on herkuteltu jo jonkin aikaa. Niitä lapsetkin poimivat mielellään suoraan suuhun. Mustikoita kasvaa omassa pihassa ja aidan takana metsän puolella, niitä poimin käsin pieniä määriä kerrallaan. Kyllä siitäkin yllättävästi marjoja kertyy, niitä on jo jonkin verran pakkasessakin.

Punaherukat eivät ole ihan vielä kypsiä, mutta mustaherukoita pääsee jo maistelemaan. Viime vuonna keitin niistä vähän mehuakin, mutta tänä vuonna marjoja ei tule ihan niin paljon.

Nopeasti on kesä kulunut tähän asti. Tuntuu, että vasta oltiin kesäkuun alussa ja nyt on heinäkuukin jo pitkällä.

1 kommentti:

  1. Hyvän näköiset sipulit. Mustikkaa meilläkin näyttäis tulevan suurinpiirtein kuten sun kuvassasi. Ovat jo kypsiä.
    Meheviä kasveja sulla on !

    VastaaPoista