21. elokuuta 2016

Syksyn ensimmäiset lapaset


Vaikka kesähän nyt taitaa vielä olla, lämpötilatkin ovat nyt olleet aivan kesäisiä. Sen verran sateista ja koleaa ehti välissä kuitenkin jo olla, että alkoi lapasten neulominenkin taas innostaa. Ja kyllähän näitä kohta taas tarvitaan.


Minulla oli jostain projektista jäänyt hiukan Gullgarn-nimistä lankaa, jossa on puolet villaa ja puolet akryyliä. Tästä langasta neuloin itselleni lapaset. Pehmeät näistä tuli, mutta saa nähdä, kuinka tuo lanka kestää käytössä. Mallineuleeseen löysin ohjeen Suvikumpu-blogista.

Lanka: Trysil Gullgarn
Puikot: 4.5 mm


Kuopus toivoi kissalapasia. En jaksanut ruveta etsimään lasten lapasiin sopivaa ohjetta, vaan piirsin kissan itse. Kaipa se kissalta näyttää. Langat lapasiin valittiin värien perusteella, valkoinen on Floricaa ja sininen muistaakseni Pallasta. Molemmat olivat vajaita keriä ja vyötteet olivat tietenkin kadonneet jonnekin. Vähän turhan erilaisia olivat nuo langat, kirjoneuleesta ei tullut kovin siistiä, varsinkin kissa näyttää aika epätasaiselta, kun tietystä kulmasta katsoo. Muutakaan valkoista ei kuitenkaan tähän hätään löytynyt. On kai käytävä jossain välissä lankaostoksilla.


Lanka: Teetee Pallas ja Novita Florica
Puikot: 3,5 mm

Ballerinalapaset olen aloittanut jo pari vuotta sitten. Silloin sain neulottua yhden lapasen kokonaan ja vähän toista. Lapaset olivat kuitenkin silloin lapsille vähän isot, enkä oikein jaksanut keskittyä kirjoneuleeseenkaan. Nyt päätin neuloa lapaset loppuun, kun kokokin näyttää olevan nyt sopiva. Ohjeesta poiketen neuloin ranteeseen joustinneuletta, koska se on mielestäni käytännöllisempi varsinkin lasten lapasissa.

Lanka: Novita Tico Tico ja Drops Fabel
Puikot: 3 mm 

Tico Ticoa oli sen verran vähän jäljellä, että en saanut lapasista neulottua samanlaisia, mutta ehkä tuo ei haittaa. Aika kivat näistä mielestäni tuli. Kirjoneuletta en vieläkään saa kovin siististi neulottua, mutta ehkäpä harjoitus tekee mestarin.


5 kommenttia:

  1. Onnistuukin tämä kommentointi. Ballerinat on aivan ihanat ja värit mahtavat. Ei haittaa vaikka ovat eri väriä.

    VastaaPoista
  2. Hienoa, että sait kommentin laitettua :) Tuossa Tico Ticossa on kyllä hienot värit. Yhdet sukat olen siitä aiemmin neulonut ja hiukan lankaa jäi vieläkin jäljelle.

    VastaaPoista
  3. Kauniita kaikki. Balleriinoissa ihanan lämpöiset värit, valkoisissa kaunis pintaneule.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Valkoisiin lapasiin suunnittelin ensin palmikkoa, mutta sitten törmäsin tuohon pintaneuleeseen ja ihastuin siihen.

      Poista