11. elokuuta 2016

Varusteita ekaluokkaiselle


Kuopus aloittaa jo koulutiensä ja kaikenlaista varustetta oli sitä varten hankittava ja valmistettava. Isosiskolle virkkasin aikanaan kaulapussin kännykkää varten. Taskuun ei puhelin aina mahdu, kaulassa se pysyy mukana, eikä unohdu mihinkään. Samanlainen piti tietenkin olla kuin isosiskolla, mutta pinkin ja mustan sijasta väreinä liila ja turkoosi. Kuvioiksi toivottiin tähtien sijaan sydämiä.

Pussukan toiselle puolelle kiinnitin virkatun sydämen ja toiselle puolelle kirjoin sydänten ääriviivoja valkoisella ja turkoosilla. Täytyy kyllä sanoa, että tällaiseen virkattuun pintaan on huomattavasti helpompi ommella tähtiä kuin sydämiä, mutta muutaman sydämen sentään sain aikaan. Pussukan reunoihin virkkasin kiinteitä silmukoita valkoisella ja turkoosilla, kiinnitykseksi löytyi sopivankokoinen valkoinen nappi. Olisin virkannut tuon läpän vähän isommaksi, mutta mökkimatkalle mukaan ottamani vajaa lankakerä ei riittänyt pidemmälle.


Avaimenperäksi toiveena oli valkoinen kissa. Sen ompelin tällä kertaa huovasta virkkaamisen sijaan. Muodon piirsin ihan omasta päästä, kai se kissalta näyttää. Kaulaansa kissa sai rusetin nauhanpätkästä. Saa nähdä, kuinka tuo likaantuu. Pitää ehkä tehdä joku toinenkin avaimenperä varalle.

Penaaliksi piti myös saada samanlainen kuin isosiskolla. Esikoinen suunnitteli ja ompeli itselleen viime talvena penaalin, jossa toinen puoli oli turkoosi ja toinen pinkki. Nyt turkoosin lisäksi olisi pitänyt olla tietysti liilaa. Sen väristä kangasta minulla ei kuitenkaan ollut, joten toiseksi puoleksi laitoin palan ohutta farkkukangasta. Vuorina on vanhaa lakanaa. Sopivaa vetoketjuakaan ei ollut, enkä jaksanut lähteä kaupunkiin sitä hakemaan. Onneksi löytyi jostain purettu pitkä vetoketju, josta leikkasin sopivan pituisen pätkän penaalia varten.

Penaalia koristeltiin tietysti pitsillä ja nauhalla. Alunperin tuon nauhan päälle oli tarkoitus kiinnittää virkattu pöllö istumaan, mutta sitä ei kuulemma tarvitakaan. No, saahan sen siihen vielä laitettua, jos mieli muuttuu.

Eiköhän näillä varusteilla koululainen pärjää. Esikoinen toivoi myös uutta avaimenperää. Edellinen, virkattu norsu, onkin ollut jo kaksi vuotta käytössä. Katsotaan nyt, mihin malliin päädytään.

2 kommenttia:

  1. Kyllä koululaisilla kelpaa, kauniita käsitöitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minusta on hauskaa, kun lapsilla on niin selkeä näkemys siitä, millaisen penaalin tai avaimenperän haluavat. Välillä sitten neuvotellaan siitä, mikä on mahdollista toteuttaa :)

      Poista