1. tammikuuta 2017

Pitsihuivi ja katsaus menneeseen vuoteen

Yritän nyt uuden vuoden kunniaksi kirjoittaa tännekin taas enemmän. Joululahjat on jo toimitettu eteenpäin, joten niistäkin uskaltaa tänne blogiin kirjoitella. Tein myös pienen katsauksen menneeseen ja blogin suosituimpiin postauksiin kuluneen vuoden aikana.


Mutta ensin esittelen yhden joululahjan. Pitsihuiveja on kiva neuloa ja antaa lahjaksi, vaikka onhan niitä toki ihan omaan käyttöönkin tullut neulottua useampia. Huivimalleja on olemassa niin paljon, että aina huivia aloittaessa iskee valinnan vaikeus. Pitkästä aikaa otin esille Nancy Bushin kirjan Pitsihuivit neuloen, josta valitsin tällä kertaa neulottavaksi "Lehti- ja nyppyhuivin". Huivilankana minulla oli Zitron Filigran Lace, jota olin ostanut yhden vyyhdin. Lanka riitti huiviin hyvin, vähän jäi jäljellekin. Huivista tuli ohjeen mukaan neulottuna aika sopivan kokoinen.


Huivin keskiosan kuvio toistui sen verran monta kertaa, että se jäi hyvin mieleen. Tähän ei tarvinnut keskittyä ihan niin kovasti kuin joihinkin muihin neulomiini huiveihin, mutta lopputulos oli kyllä kaunis. Reunus neulottiin poimimalla silmukat huivin reunoista, ja sen verran monta silmukkaa siinä oli, että yhdessäkin kerroksessa riitti neulomista. Ajoissa tämä kuitenkin tuli valmiiksi.


Aloitin blogin kirjoittamisen helmikuun alussa, joten ihan koko vuotta ei blogilla vielä ole takana. Julkaistuja postauksia on 93, mutta loppuvuodesta kirjoittaminen jäi aika vähälle. Viidestä suosituimmasta postauksesta neljä käsittelee virkkausta, vaikka paljon muustakin olen toki kirjoittanut. Viisi suosituinta postausta ovat järjestyksessä:
  1. Virkattuja mattoja
  2. Virkattu lampunvarjostin
  3. Virkattuja heijastimia
  4. Virkattuja patalappuja
  5. Syksyn ensimmäiset lapaset 
Omat suosikkini ovat ehdottomasti tytöille syksyllä neulotut kaarrokeneuleet. Niistä tuli mielestäni todella kauniit, ja paljon niitä on pidettykin. Itselleni alkuvuodesta neulomani valkoinen villatakki on myös ollut paljon käytössä, siitä tuli mukavan ohut ja juuri sopivan kokoinen. 

Ja onhan tässä monta muutakin mukavaa juttua valmistunut vuoden aikana. Saa nähdä, mitä on tänä vuonna tulossa. Haaveissa olisi taas itselle ihana villatakki, ehkä vähän pidempi ja mukavan ohut. Ja huiveja tekisi mieli neuloa, haluaisin itsellenikin suorakaiteen muotoisen pitsihuivin. Tytöilläkin olisi tarvetta ainakin villasukille ja yksi aikaa sitten aloitettu tunikakin on kesken... Saapa nähdä, mitä kaikkea ehdin suunnitelmistani toteuttaa.

Hyvää uutta vuotta teille kaikille!

6 kommenttia:

  1. Ihanan näköinen huivi, paljon olet tehnyt käsitöitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tuleehan noita tehtyä, kun ei oikein osaa tekemättäkään olla ;)

      Poista
  2. Hienon huivin olet saanut aikaiseksi! Olen tehnyt samalla mallilla itselleni huivin (joskin lanka loppui kesken) ja tuota mallia oli kyllä kiva neuloa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Taisin nähdäkin huivisi, kun katselin, millaisia huiveja muut ovat samalla mallilla neuloneet :) Hieno oli sinunkin huivisi!

      Poista