26. lokakuuta 2016

Virkattuja heijastimia


Aamut ja illat alkavat olla jo sen verran pimeitä, että heijastimia tarvitaan. Keräilin ihan pieniä lankakeriä ja virkkailin niistä muutaman heijastimen. Näitä ei kai voi olla liikaa, nyt on vaikka joka takkiin ja laukkuun oma heijastin. Pyöreiden heijastimien lisäksi virkkasin myös kaksi käsivarren ympärille laitettavaa nauhaa.


Pyöreitä heijastimia varten virkkasin ympyrän ja sen reunaan simpukkakuviota. Keskelle leikkasin heijastinkankaasta ympyrän. Osassa heijastinkangasta on molemmilla puolilla, joten ne voi laittaa roikkumaan. Ne heijastimet, joissa heijastinkangas on vain toisella puolella, voi kiinnittää vaikka laukkuun tai pipoon.

Harmaa heijastin pääsi huovutettuun laukkuun ruusun tilalle. Tätä laukkua tulee aika paljon käytettyä syksyllä ja talvella.

Käsivarren ympärille laitettavia heijastinnauhoja virkkasin muutaman viime syksynä. Ne ovat osoittautuneet käytännössä sen verran hyviksi, että nyt tein vielä kaksi lisää. Nauhat on virkattu samalla periaatteella kuin ympyrätkin. Nauhan päät kiinnitin yhteen kuminauhan avulla. Näin nauha on helppo pujottaa hihan ympärille. Viime syksynä virkattuihin laitoin napinläpikuminauhaa, jolloin kokoa sai paremmin säädeltyä, mutta nyt sitä ei kotona ollut, joten jouduin tyytymään tavalliseen kuminauhaan.



Näistä heijastimista aika moni pääsi jo käyttöön, tytöt kävivät heti poimimassa omat lempivärinsä. Saa nähdä, syntyykö näitä vielä lisääkin. Sen verran hyvin näihin sai noita langanloppuja käytettyä.

 

4 kommenttia:

  1. Hyvä tuo kuminauhaidea. Tuota voisi kokeillakin, olen nimittäin miettinyt miten noi käsivarsiheijastimet oikein saa oikean kokoisiksi. Kiitos ideasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, jos tuosta oli apua. Sitä vartenhan tätä blogia pidetään :) Se napinläpikuminauha oli kyllä oikeastaan vielä parempi, koska menee monenlaisen takin kanssa, eikä haittaa, jos kuminauha vähän löystyy käytössä.

      Poista
  2. Mä ajattelin tota kuminauha juttua päähän pantavaksi. Eikös olisikin kiva kävellä, päässä heijastaisi kuin kruunu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sehän olisikin hieno! Pitää vaan tehdä vähän pidemmäksi. Itse laitoin tuollaisen pyöreän heijastimen hakaneulalla kiinni pipoon. Siinä on muutenkin sellainen virkattu koriste, jonka keskelle se sopi hienosti.

      Poista