1. marraskuuta 2016

Kaarrokeneule tytölle

Taitaa se talvi olla tulossa, kun tekee taas mieli neuloa villapaitoja ja -takkeja. Ensimmäinen on nyt valmiina ja seuraavakin jo puikoilla. Vanhoja käsityölehtiä selaillessa löytyi malli, joka miellytti sekä äitiä että lapsia. Esikoinen halusi värejä myöten juuri samanlaisen kuin lehdessä, kuopus taas tilasi itselleen villatakin eri värisenä, mutta samalla kuviolla. Nyt esikoisen pusero on valmis ja aika ihana siitä ainakin tuli.

Tämä malli löytyi vanhasta Novitan lehdestä, joka oli tosin vuosien kuluessa kärsinyt sen verran, että lopusta puuttui sivuja. Myös tämän puseron ohjeesta puuttui loppu. Ohje päättyi siihen, kun hihat oli saatu neulottua. Kaarrokkeen mallipiirros oli onneksi jäljellä, joten ainoastaan kaarrokkeen yläosassa tehtävät kavennukset olivat hukassa. Kavensin silmukoita tasaisin välein sen mukaan, mikä itsestä näytti hyvältä. Jonkun kavennuksen olisi ehkä voinut jättää tekemättäkin, koska kaula-aukosta tuli aika tiukka. Mahtuu siitä kuitenkin pää läpi, joten saa nyt toistaiseksi jäädä tällaiseksi. Muuten puserosta tuli juuri sopiva. Kavennukset piti tehdä sen verran tiheään, että yläosaan syntyi pieniä poimuja. Kun puseron pukee päälle, ne eivät kuitenkaan juurikaan erotu - ja näytti niitä vähän olevan lehden kuvassakin.


Tässä puserossa neulottiin reunoihin joustinneuleen sijasta päärmeet. Ohjeessa päärmeet ommeltiin jälkikäteen kiinni ja niin päädyin minäkin tekemään, vaikka usein olen sulkenut päärmeen neulomalla. Ihan siistit päärmeistä tuli näinkin, kun maltoin ommella ne riittävän löysästi.


Langaksi valitsin Dropsin Baby Merinon, joka on mielestäni hyvä lanka lasten neuleisiin. Se on pehmeä ja riittävän ohut, että neuletta voi pitää sisälläkin. Aika hyvin meni kokokin kohdalleen, alkuperäisessä ohjeessa lankana oli Nalle ja Wool.

Malli: Novita Kevät 2010
Lanka: Drops Baby Merino
Puikot: 3,5 mm

Aika hieno tästä tuli. Nyt en malttaisi odottaa, että näen miltä kuvio näyttää erilaisilla väreillä neulottuna. Ja saatanpa neuloa itsellenikin oman, lehdessä oli ohje myös aikuisten kokoihin. Sitä ennen pitäisi vain valita värit...

2 kommenttia:

  1. Kyllä onkin nätti pusero. Tykkään noista kaarrokepuseroista, olen itsellenikin tehnyt pari.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä mallia olen tuossa lehdessä katsellut aiemminkin, nuo värit ovat kyllä ihanat. Minullakin on joku kaarrokepusero itsellänikin. Yksi on noin 20 vuotta vanha, mutta vieläkin käyttökelpoinen.

      Poista