perjantai 6. syyskuuta 2019

Seita-keeppi


Neuloin itselleni keepin hartioita lämmittämään. Huiveja minulla on monenlaisia, mutta aina välillä kaipaan hartioille lämmikettä, joka pysyy paremmin menossa mukana. Tämä keeppi onkin varmasti ihana vetäistä ylle, kunhan viileät syyssäät tulevat.

Neuloin aiemmin Unelmien huivit -kirjasta löytyvän Seita-keepin ohjeella tyttärelleni yksivärisen keepin. Jo tuolloin suunnittelin neulovani keepin jossain vaiheessa myös kaksivärisenä. Varastoista sattui löytymään sopivasti luonnonvalkoista ja harmaata Drops Flora -lankaa, joka on villan ja alpakan sekoitetta. Mittojen perusteella valitsin suosiolla ohjeen kolmesta koosta isoimman, eikä keepistä tullut kyllä yhtään liian leveä. Neulon melko tiukkaa, minkä vuoksi valitsen yleensä suosiolla hiukan isommat puikot kuin ohjeessa. Lisäksi tässä ohjeessa alareunan kirjoneule kiristää hiukan, vaikka yritin jättää lankajuoksut löysälle. Ensin pelkäsin, että keepistä tuli liian kapea, mutta pingotuksessa se leveni sen verran, että onkin nyt aivan sopivan kokoinen.


Tässä mallissa uutta oli tuo kirjoneuleen ja pitsin yhdistelmä. Ensin vähän mietin, miten se mahtaa onnistua, mutta aika hyvähän siitä tuli. Ehkä vielä aavistuksen löysemmälle olisin voinut lankajuoksut jättää, mutta hyvä se on näinkin. Langassa olevan alpakan ansiosta keeppi lämmittää ihanasti. Aika erinäköinen tuli tästä kaksivärisestä keepistä yksiväriseen verrattuna, mutta ihania ovat molemmat. 



Malli: Seita / Pirjo IIvonen (Unelmien huivit) 
Lanka: Drops Flora
Puikot: 4,5 mm

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti