21. maaliskuuta 2016

Kierrätyshameita kesää varten - osa 2

Viime aikoina on aikaa kulunut kasvien kanssa puuhaillessa. Pelargoneille on tehty keväthuolto ja muutama taimikin on jo kasvamassa. Jotain olen kuitenkin saanut ommeltuakin. Koko talvena en ommellut juuri mitään, sen sijaan neulottua tuli paljonkin. Nyt kun olen penkonut kaappeja, on ompelukin alkanut taas innostaa.

Aiemmin ompelin tytöille pari kesähametta. Silloin tuli mieleen, että itsekin voisin uusia hameita tarvita. Minulla on iso pino äidiltäni saatuja vanhoja lakanoita, joista osa on aika kuluneita.  Niissä on kuitenkin ihan hyvääkin kangasta jäljellä. Näistä lakanoista on jo kaikenlaista tullut ommeltua, mutta materiaalia riitti vielä ainakin kahteen kukalliseen kesähameeseen.


Nämä ovat ihan perushameita, jotka on ommeltu kahdesta suorakaiteen muotoisesta palasta. Vyötärölle laitoin kuminauhan, mielestäni se on vetoketjua näppärämpi, kun kotona ja pihalla näitä tulee kuitenkin käytettyä.

Toisesta kankaasta olen aiemmin ommellut tytöille kaksi mekkoa, esimerkiksi tämän lyhythihaisen, jossa on virkatut taskut.
 
Kangasta riitti kuitenkin vielä hameeseen, tosin jouduin kokoamaan sen useammasta palasta. Ilmeisesti otin ompelemisen vähän liian rennosti, koska onnistuin molemmissa hameissa saamaan yläosan kuviot hameeseen ylösalaisin. Onneksi se ei näissä kankaissa erotu kovin hyvin ja paidan helmahan peittää vähän tuota kohtaa. Purkamaan en jaksanut ruveta.

 
Pirteän keltaisiamä hameet ovat. Yleensä en osaa kovin värikkäitä vaatteita käyttää, mutta kaipa niitä tulee kotona ja pihalla pidettyä. Vanhoista, kuluneista lakanoista ommellut vaatteet ovat kyllä mukavan pehmeitä. Katsotaan nyt, kauanko kangas kestää. Aiemmin lakanoista ompelemani mekot ovat kestäneet käyttöä yllättävän hyvin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti