27. syyskuuta 2016

Syksyn tuntua


Kyllähän se alkaa syksy jo olla, vaikka lämpötilat ovat olleet taas aika kesäisiä. Pihassa riittää vielä kukkia ja tomaatteja kypsyy jatkuvasti. Illat ovat kuitenkin jo aika pimeitä, ja syksyn värit alkavat olla upeimmillaan. Raivasin jo osan kesäkukista pois. Osa kukkii kuitenkin vielä niin hienosti, että jätin ne paikoilleen. Verenpisarat ja pelargonit saavat vielä nauttia lämmöstä ja valosta. Kukkiakin niissä riittää.


Kelloköynnös on kukkinut jo pitkään. Se aloitti tänä vuonna kukintansa niin aikaisin, että kukkia on ehtinyt aueta jo lukuisia. Ja kaikki ne ovat yhtä ihania.


Petunioista osa oli jo ränsistynyt sen verran, että laitoin ne pois. Kaksivärinen kerrottu petunia kuitenkin kukkii hienosti edelleen. Se on uskollisesti kukkinut etuovella koko kesän, vieruskaveri vain on vaihtunut. Siirsin kukintansa lopettaneen tupakkaruukun pois ja vaihdoin tilalle istutuksen, jossa on asteri ja hopealehtiä.




Viikonloppuna huomasin kevätkaihonkukassa nupun ja nyt se oli auennut. Ehkä lämpö sai sen kuvittelemaan kevään tulleen. Esikotkin kasvattavat innokkaasti uusia lehtiä.



Jouluruusussa on taas nuppu, saa nähdä kuinka sen käy tänä vuonna. Viime syksynäkin se teki nupun, joka kuitenkin paleltui talven aikana. Ihme kyllä tämä jouluruusu on vielä hengissä, vaikka koko kesän joku on syönyt sen lehtiä. Sinnikkäästi se kuitenkin tekee koko ajan uusia.





Viljelylaatikoita en ole vielä tyhjentänyt, mutta kurkut otin jo pois. Niistäkin tuli ihan hyvin satoa, mutta viimeiset kurkut eivät enää jaksaneet kasvaa. Tomaatteja sen sijaan kypsyy jatkuvasti. Kylminä öinä olen suojannut ne harsoilla. Viime kesänä en saanut tomaateista juuri mitään satoa ja olinkin vakuuttunut siitä, että tänä kesänä en laita kuin yhden tai kaksi tomaattia. Mutta jotenkin se oli kevääseen mennessä unohtunut ja tomaatteja olikin yhtäkkiä seitsemän. Ja kyllä se kannatti, nyt sato on ollut erinomainen.



Lisäksi yhdessä laatikossa kukkivat nyt samettikukat, toisessa krassit, kolmannessa kehäkukka ja neljännessä asterit yhdessä hajuherneiden kanssa. Istutin laatikon kahteen nurkkaan hajuherneen, jotka innostuivat kasvamaan. Niistä on riittänyt jo moneen kukkakimppuunkin. Nyt loppukesästä ne ovat kukkineet yhdessä pinkkien astereiden kanssa. Aikamoinen viidakko tämä laatikko alkaa jo olla.




Melko kesäiseltä tuntuu vielä, mutta kyllähän niitä syksyn värejäkin alkaa jo näkyä pihassa ja metsässä. Haavat aivan loistavat tummia havuja vasten, ja niiden lehtiä on nyt kerätty ja kuivattu askartelua varten. Kanervien kanssa en ole vielä pitänyt kiirettä ja kukkasipuleitakin pitäisi hankkia. Pimenevät illat houkuttelevat kuitenkin jo sytyttelemään lyhtyjä.

4 kommenttia:

  1. syksyä se on täälläkin. Sulla on tosi paljon vielä kukkivia kukkia. Onneksi mä tyhjäsin kaikki kesäkukat ja laitoin gallunat tilalle. Tuli ens viikolle yllätys.......leikkauksen, sain jonkun peruutusajan. Hyvä minulle !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, kun on pihan kukka-asiat kunnossa. Saat rauhassa keskittyä leikkaukseen ja siitä toipumiseen. Saa nähdä, kuinka kauan nuo minun kukkani vielä jaksavat, kohtahan on jo lokakuu.

      Poista
  2. Onpas sinulla vielä paljon kukkivia kukkia puutarhassasi, nauti niistä vielä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä ihanaa, kun on kukkia. Joka päivä niitä ihailen. Joku oli tainnut tästä jutusta unohtuakin. Mutta kohtahan se taitaa kesäkukkien aika olla auttamatta ohi.

      Poista