2. syyskuuta 2016

Pipoja vanhoista paidoista


Viime aikoina olen käynyt läpi rikkinäisten vaatteiden varastoa, joka on ainakin meillä melkoinen. Korjattavaksi kelpaavia vaatteita löytyi jokunen, mutta suurin osa on sellaista, jota ei kannata korjata. Niille yritän keksiä muuta käyttöä. Parissa lasten paidassa oli hieno kuva, jonka halusin talteen. Muuten näissä paidoissa oli reikiä niin hankalissa paikoissa, ettei niistä oikein ollut enää alkuperäiseen käyttöönsä.

Ompelin siis taas pari uutta trikoopipoa. Näitä alkaa olla lapsilla jo sen verran, ettei haittaa vaikka jokunen hukkuisikin. Pipon etu- ja takakappaleen saa näppärästi leikattua paidasta, kunhan asettelee kaavan niin, että mahdolliset reiät jäävät ulkopuolelle.

Mustassa paidassa kuvio oli niin lähellä kaula-aukkoa, etten saanut leikattua ylös lovea kuvaa rikkomatta. Niinpä jätin pipon tällaiseksi lättänäksi. Olen aiemminkin ommellut jonkun pipon tällä tavalla samasta syystä. Vuoriksi pipoon löytyi pinkit legginsit, joissa oli pipon verran ehjää kangasta. Aika sähäkkä tästä piposta tuli.


Toiseen pipoon käytin paidan, jossa oli paljeteilla ja kirjonnalla koristeltu kuvio. Paita oli repeytynyt kuvion vierestä, mutta jätin tuon kohdan pois. Koska kangas oli aika vaalea, valitsin vuoriksi vaaleanpunaisen aluspaidan. Tässä paidassa kuvio oli sen verran alhaalla, että sain päälaenkin ommeltua aivan normaalisti joka suuntaan pyöreäksi.




Ompelin pipoista tällä kertaa hiukan matalampia, koska aiemmin ompelemani pipot ovat kuopuksen mielestä liian pitkiä. Hän pitää enemmän pitkin päätä menevistä pipoista. Näihin yritin katsoa mittaa yhdestä valmispiposta, jossa pituus on kuulemma oikea.

Olen ommellut kierrätyspipoja myös itselleni. Näissä pipoissa kangas on kyllä mukavan pehmeää. Yksivärisiin pipoihin ompelen usein koristeeksi rusetin tai ruusukkeen, niihin voi käyttää pieniäkin kangaspaloja.

Rikkinäisten vaatteiden kasasta riittää materiaalia vielä muuhunkin, eräs projekti on jo meneillään. Mutta siitä lisää myöhemmin.


1 kommentti: