Tämän kissan ompelin eräälle tytölle synttärilahjaksi, toivottavasti onnistuin ompelemaan siitä toiveiden mukaisen. Teen paljon kaikenlaista omille lapsilleni, mutta aina välillä jokin tietty juttu osoittautuu sellaiseksi, josta useampi kaveri haluaa itselleen oman version. Taannoin virkkasin esikoisen kavereille eläinpenaaleja. Olivat nähneet esikoisella virkkaamani norsupenaalin ja halusivat itselleen oman. Yksi halusi kissan, toinen oravan ja useampi koirapenaalin, kaikki tietysti eri rotua.
Jouduin hiukan muokkaamaan kaavaa, koska olin alunperin piirtänyt sen koiraa varten. En ollut ollenkaan varma, millainen kissasta tulisi valmiina. Pienensin korvia, pidensin häntää ja pääkin sai uuden muodon.
Ja ihan hyvähän siitä tuli. Ompelin tällä kertaa silmät huovasta ja tein langasta viikset. Nämä ovat kyllä hauskan lötköjä sisällä olevan riisin ansiosta.
















































