15. syyskuuta 2016

Neulottu tyyny


Tämä pieni tyyny on odotellut viimeistelyä kesästä asti, mutta nyt se on vihdoin valmis. Ohjeen mukaan kyseessä on liito-orava, mutta kuopuksen kanssa sovittiin, että se voi olla myös kissa :) Ohje löytyi Suuri Käsityö -lehdestä, mutta lehden numeroa en nyt muista. Lehti oli kirjastosta lainassa, enkä muistanut ottaa numeroa talteen ennen kuin palautin lehden.

Tyyny neulottiin harmaalla ja valkoisella, ja kasvot ommeltiin silmukoita jäljittelemällä. Lankana tässä on harmaa ja valkoinen Trysil Gullgarn, joka tuntui sopivan pehmeältä tyynyyn käytettäväksi. Silmiin ja nenään käytin muista töistä jääneitä langanloppuja. Täytteeksi laitoin kangasjätettä ja vanua. Työ edistyi nopeasti, mutta jostain syystä innostus lopahti, kun jäljellä oli enää toinen silmä ja kappaleiden ompelu yhteen. Ja eihän siihen loppujen lopuksi kauan mennyt, kun kaivoin nyt tyynyn esiin ja viimeistelin. Tyynyn takapuoli on yksivärinen harmaa.



 

5 kommenttia:

  1. Ihana, siis aivan supersöpöliini!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä tosi söpö. Ja saan kuulemma tehdä toisenkin, mutta harmaa osuus keltaisena :D

      Poista
  2. minä teen tuota samaa tyynyä, mutta miten neulotaanko takakpl korvat myös ja ne sitten liitetään etukpl kanssa yhteen ohje jotenkin epäselvä tässä kohtaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, nyt vasta huomasin kommenttisi. Toivottavasti vastaus ei tule liian myöhään. Muistaakseni tyynyyn tosiaan neulotaan ensin etu- ja takakpl valmiiksi ja lopuksi ommellaan kappaleet yhteen. Silmät ym. kannattaa tehdä valmiiksi ennen ompelua.

      Poista